Tapani Tarvainen

Tällä kertaa sain vaalibudjettini loppulaskun selville hyvissä ajoin, joten julkistettakoon se saman tien:

Ehdokasmaksu 45 euroa
Esitteitä 2000 kpl 125 euroa (250/2, kääntöpuolen maksoi Virpi)
Menot yhteensä 170 euroa.

Tukea en pyytänyt enkä saanut keneltäkään, vaan maksoin kaiken omasta pussistani, kuten muuten eduskuntavaaleissakin. Eipä tarvitse miettiä rahoittajan miellyttämistä jos tulen valituksi. :-)

Mitä yhteistä on EU:n perustuslailla ja Palokan lukiolla?

Ensinäkemältä ei paljon mitään. Niiden käsittelytavassa on kuitenkin yksi yhteinen piirre: kansalle tarjotaan tasan yhtä, valmiiksi parhaaksi päätettyä vaihtoehtoa.

EU:n perustuslakiäänestyksissä sitä ajaneet ministerit eri maissa sanoivat moneen kertaan, että “suunnitelma B:tä ei ole”. Jos moinen pitäisi paikkansa, se osoittaisi törkeää ammattitaidottomuutta, mutta ennen kaikkea se joka tapauksessa osoittaa törkeää kansanvallan halveksuntaa.

Jos kansan mielipidettä halutaan kysyä, kuten tärkeissä asioissa pitäisi, tarjolla pitäisi olla oikeita vaihtoehtoja, yhtä perusteellisesti analysoituja ja selitettyjä. Jos äänestystä puuhaavat poliitikot eivät oikeasti keksi vaihtoehtoja, heidän pitäisi sitoutua eroamaan jos oma, muka ainoa oikea vaihtoehto häviää.

Todellisuudessa vaihtoehtojen hämärtämisessä on tietysti kyse siitä, että omalle päätökselle halutaan muodollinen siunaus antamatta kuitenkaan todellista valinnanvaraa.

Samanlainen on tilanne, kun konsultti suosittelee tasan yhtä vaihtoehtoa. Silloin on syytä epäillä vähintään yritystä selvitä hommasta mahdollisimman vähällä työllä, ellei pahempaa: konsulttienkin motivaatiot vaihtelevat, kaikki ei suinkaan näy virallisessa tehtävänannossa. Enkä tarkoita vain varsinaisia laittomuuksia, kuten oman firman tuotteiden suosimista (vaikka sitäkin esiintyy), tai sen lievempänä muotona sitä, että suositaan sitä mikä tunnetaan paremmin. Pahempaa on se, että tehtävänantoon voi sisältyä epävirallisia, suullisesti kerrottuja tai vihjattuja osia, joskus tiedostamattomiakin sellaisia. Ammattitaitoinen konsultti osaa lukea rivien välistäkin mitä asiakkaan edustaja toivoo lopputulokseksi ja muokata raporttiaan sen mukaan.

Tarkoitukseni ei ole panetella konsultteja - olen itsekin työskennellyt sellaisena. Pätevä konsultti voi hyvinkin olla moninverroin palkkansa arvoinen. Mutta poliittisten ja arvoerimielisyyksien ratkaisemisessa konsulttien käytön kanssa pitää olla varovainen. Konsultilla on kuitenkin oikeasti vain yksi asiakas, ja sillä, joka hänen kanssaan suoraan asioi on paljon näkymätöntä valtaa.

Lukioratkaisuun en ole vielä tarpeeksi perehtynyt ottaakseni lopullista kantaa, mutta ainakin siitä julkisuudessa esitetty selvitys haisee aika pahalle, ja julkisuudessa esitetyt ristiriitaiset tiedot panevat myös epäilemään todellisten perusteiden olevan jotain ääneenlausumatonta. Toivottavasti asia selvitetään kunnolla ja päätökset perustellaan kunnolla julkisesti ennen lopullisia ratkaisuja.

Mitä taas tulee poliitikkoihin, jotka järjestävät kansanäänestyksiä ja väittävät ettei suunnitelmaa B ole, rikoslakiin voisi lisätä rikosnimikkeen “demokratian halveksunta”, rangaistuksena vaikkapa jalkapuu ja elinikäinen vaalikelvottomuus.

Olin viime viikon lopulla Budapestissa, tapahtumassa, jonka lehdistötiedote oli otsikoitu “The End of Privacy”. Osanottajille oli ilmoitettu hieman vähemmän raflaava otsikko “Data Retention on the Internet”, eli kyse oli EU:n teletallennusdirektiivin toteutuksesta ja erityisesti pienten palveluntarjoajien näkökulmasta.

Kyse on siis laista, joka määrää että Internet-palveluntarjoajien pitää tallentaa mm. sähköpostin välitystiedot määräajan - direktiivin mukaan 6-24kk, Suomessa laki on vielä vaiheessa mutta rajaksi tulee ilmeisesti 12kk. Juttuun liittyy paljon kummallisuuksia, niin säätöprosessiin kuin syntyneeseen tekstiinkin, ja kansallisilla lainsäätäjilläkin on ollut ja on vaikeuksia tehdä direktiivistä käytännössäkin toimivaa lakia. Ainoa mikä on tässä vaiheessa selvää on että rahaa siihen menee, ja todennäköisin seuraus on joukko uusia skandaaleja, kun tallennetut tiedot vuotavat. Ehkä päättäjät sitten huomaavat tehneensä tyhmyyksiä, kun heidän omat salaisuutensa leviävät juorulehtiin tai kiristäjille.

Positiivista kuitenkin oli nähdä, että kaikki eivät usko turvallisuuden paranevan jatkuvalla kansalaisoikeuksien kiristämisellä ja valtion kontrollin tehostamisella. Omakin pieni esitykseni lokitietojen salausmahdollisuuksista otettiin ihan hyvin vastaan. Sitäpaitsi Budapest on kaunis kaupunki, matka oli mielestäni vaivan arvoinen, vaikka sen takia näköjään missasinkin mtv3:n vaalikoneen takarajan.

Sananvapauden puolustaja törmää usein väitteeseen, että ensin pitäisi huolehtia perustarpeista, ruuasta, suojasta yms (ns. Maslowin hierarkian mukaisesti), ja vasta sitten sananvapauden kaltaisista abstraktimmista tarpeista.

Yksilöpsykologiasta lähtevä perustarveajattelu johtaa kuitenkin harhaan demokraattisen yhteiskunnan arvoja punnitessa. Siitä helposti seuraa “hyväntahtoisen despootin” näkökulma: valtio antaa ihmisille jotakin näiden tarpeiden tyydyttämiseen tärkeysjärjestyksessä resurssiensa mukaan.

Mutta kun ajatellaan miten valtio oikeasti toimii, keistä se koostuu, millaisia ristiriitaisia intressejä siellä on, tämän ajattelutavan toimimattomuus käy ilmeiseksi. Ei valtio ole mikään eläintarha, jossa hoitajat jakavat banaaneja asukeille, vaan autonomisten, omista eduistaan ja tarpeistaan itse vastuussa olevien ihmisten yhteisö.

En tietenkään tarkoita, ettei meidän pitäisi pitää toisistammekin huolta, tai ettei vähäosaisista tarvitsisi välittää - mutta siinäkin valtio on vain väline, väylä ihmisten keskinäiselle solidaarisuudelle, eikä näiden yläpuolella oleva auktoriteetti.

Sananvapaus on oikeasti olennainen edellytys perustarpeidenkin toteuttamisessa heti, kun yhteiskunta on niin monimutkainen, että ei voi vain lähteä metsälle kun tulee nälkä. Nyky-yhteiskunnassa, tai sen puolesta tuskin missään aikaisemmassakaan ihmisten yhteiskunnassa, ei oikein voi tehdä mitään minkään asian eteen, perustarpeidensakaan, ellei asiasta saa tai voi kommunikoida.

Maailman maita vertailemalla ja historiaa lukemalla on myös helppo havaita, että sananvapautta kunnioittavissa maissa perustarpeetkin ovat paremmalla tolalla.

Sananvapaudesta luopuminen merkitsee luopumista oikeudesta määrittää omia tarpeitaan ja vaikuttaa niiden toteutumiseen.

Kuka haluaa muuttaa eläintarhaan?

Suomeen puuhataan islamilaista puoluetta, joka tähtää mm. Sharian käyttöönottoon täälläkin. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mielestä on kuulemma puute puoluelainsäädännössämme, että se sallisi moisen - laki kun ei aseta mitään vaatimuksia tai rajoituksia puolueiden tavoitteille.

En ymmärrä ministerin logiikkaa. Demokratiahan on keino päättää asioista rauhanomaisesti, silloinkin ja erityisesti silloin kun erimielisyydet ovat perustavanlaatuisia, ja sen olennaisimmat elementit ovat sananvapaus ja vaalijärjestelmä. Jos jotakin tarkoitusta varten ei saa perustaa puoluetta, se tarkoittaa, että siitä asiasta päättämiseen demokratia ei kelpaa.

Tällaisten ehdotusten taustalla piilee yleensä kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, että joistakin asioista on saavutettu Lopullinen Totuus, niin suuri varmuus, että niistä ei enää tarvitse keskustellakaan. Minulle ei vain ole koskaan valjennut, mitä keskustelun tai väärän mielipiteen salliminen silloin haittaisi.

Toinen, ehkä pelottavampi mahdollisuus on, että asiaa pidetään liian tärkeänä demokraattisesti päätettäväksi. Ei demokratia toki takaa oikeita päätöksiä - mutta mikä on parempi vaihtoehto?

Demokraattinen päätöksentekomenettely on tärkeä myös ja ennen kaikkea silloin, kun puhutaan isoista asioista - kuten ihmisoikeuksista tai vaikka siitä, onko demokratia ylimalkaan hyvä idea. Mitään tärkeää asiaa ei saa sulkea demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle. On vain näennäinen paradoksi, että tästä seuraa myös demokratian lopettamiseen tähtäävien mielipiteiden ja puolueiden salliminen. Puolue pitää saada perustaa aivan minkä tahansa asian ajamiseen, uskonnonvapauden lopettamisesta aina ihmiskunnan hävittämiseen saakka. Jos demokratia ei huolehdi siitä, että järjettömät ideat eivät mene läpi, ei siihen pysty mikään muukaan.

Onko Suomen kansa liian tyhmä päättämään tarvitaanko täällä shariaa vai ei, ministeri Thors?