2.2008: arkisto

Kuka haluaa asua eläintarhassa?

Sananvapauden puolustaja törmää usein väitteeseen, että ensin pitäisi huolehtia perustarpeista, ruuasta, suojasta yms (ns. Maslowin hierarkian mukaisesti), ja vasta sitten sananvapauden kaltaisista abstraktimmista tarpeista.

Yksilöpsykologiasta lähtevä perustarveajattelu johtaa kuitenkin harhaan demokraattisen yhteiskunnan arvoja punnitessa. Siitä helposti seuraa “hyväntahtoisen despootin” näkökulma: valtio antaa ihmisille jotakin näiden tarpeiden tyydyttämiseen tärkeysjärjestyksessä resurssiensa mukaan.

Mutta kun ajatellaan miten valtio oikeasti toimii, keistä se koostuu, millaisia ristiriitaisia intressejä siellä on, tämän ajattelutavan toimimattomuus käy ilmeiseksi. Ei valtio ole mikään eläintarha, jossa hoitajat jakavat banaaneja asukeille, vaan autonomisten, omista eduistaan ja tarpeistaan itse vastuussa olevien ihmisten yhteisö.

En tietenkään tarkoita, ettei meidän pitäisi pitää toisistammekin huolta, tai ettei vähäosaisista tarvitsisi välittää - mutta siinäkin valtio on vain väline, väylä ihmisten keskinäiselle solidaarisuudelle, eikä näiden yläpuolella oleva auktoriteetti.

Sananvapaus on oikeasti olennainen edellytys perustarpeidenkin toteuttamisessa heti, kun yhteiskunta on niin monimutkainen, että ei voi vain lähteä metsälle kun tulee nälkä. Nyky-yhteiskunnassa, tai sen puolesta tuskin missään aikaisemmassakaan ihmisten yhteiskunnassa, ei oikein voi tehdä mitään minkään asian eteen, perustarpeidensakaan, ellei asiasta saa tai voi kommunikoida.

Maailman maita vertailemalla ja historiaa lukemalla on myös helppo havaita, että sananvapautta kunnioittavissa maissa perustarpeetkin ovat paremmalla tolalla.

Sananvapaudesta luopuminen merkitsee luopumista oikeudesta määrittää omia tarpeitaan ja vaikuttaa niiden toteutumiseen.

Kuka haluaa muuttaa eläintarhaan?

Mihin demokratiaa tarvitaan

Suomeen puuhataan islamilaista puoluetta, joka tähtää mm. Sharian käyttöönottoon täälläkin. Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thorsin mielestä on kuulemma puute puoluelainsäädännössämme, että se sallisi moisen - laki kun ei aseta mitään vaatimuksia tai rajoituksia puolueiden tavoitteille.

En ymmärrä ministerin logiikkaa. Demokratiahan on keino päättää asioista rauhanomaisesti, silloinkin ja erityisesti silloin kun erimielisyydet ovat perustavanlaatuisia, ja sen olennaisimmat elementit ovat sananvapaus ja vaalijärjestelmä. Jos jotakin tarkoitusta varten ei saa perustaa puoluetta, se tarkoittaa, että siitä asiasta päättämiseen demokratia ei kelpaa.

Tällaisten ehdotusten taustalla piilee yleensä kaksi ajatusta. Ensimmäinen on se, että joistakin asioista on saavutettu Lopullinen Totuus, niin suuri varmuus, että niistä ei enää tarvitse keskustellakaan. Minulle ei vain ole koskaan valjennut, mitä keskustelun tai väärän mielipiteen salliminen silloin haittaisi.

Toinen, ehkä pelottavampi mahdollisuus on, että asiaa pidetään liian tärkeänä demokraattisesti päätettäväksi. Ei demokratia toki takaa oikeita päätöksiä - mutta mikä on parempi vaihtoehto?

Demokraattinen päätöksentekomenettely on tärkeä myös ja ennen kaikkea silloin, kun puhutaan isoista asioista - kuten ihmisoikeuksista tai vaikka siitä, onko demokratia ylimalkaan hyvä idea. Mitään tärkeää asiaa ei saa sulkea demokraattisen päätöksenteon ulkopuolelle. On vain näennäinen paradoksi, että tästä seuraa myös demokratian lopettamiseen tähtäävien mielipiteiden ja puolueiden salliminen. Puolue pitää saada perustaa aivan minkä tahansa asian ajamiseen, uskonnonvapauden lopettamisesta aina ihmiskunnan hävittämiseen saakka. Jos demokratia ei huolehdi siitä, että järjettömät ideat eivät mene läpi, ei siihen pysty mikään muukaan.

Onko Suomen kansa liian tyhmä päättämään tarvitaanko täällä shariaa vai ei, ministeri Thors?