Tapani Tarvainen

Mitä yhteistä on EU:n perustuslailla ja Palokan lukiolla?

Ensinäkemältä ei paljon mitään. Niiden käsittelytavassa on kuitenkin yksi yhteinen piirre: kansalle tarjotaan tasan yhtä, valmiiksi parhaaksi päätettyä vaihtoehtoa.

EU:n perustuslakiäänestyksissä sitä ajaneet ministerit eri maissa sanoivat moneen kertaan, että “suunnitelma B:tä ei ole”. Jos moinen pitäisi paikkansa, se osoittaisi törkeää ammattitaidottomuutta, mutta ennen kaikkea se joka tapauksessa osoittaa törkeää kansanvallan halveksuntaa.

Jos kansan mielipidettä halutaan kysyä, kuten tärkeissä asioissa pitäisi, tarjolla pitäisi olla oikeita vaihtoehtoja, yhtä perusteellisesti analysoituja ja selitettyjä. Jos äänestystä puuhaavat poliitikot eivät oikeasti keksi vaihtoehtoja, heidän pitäisi sitoutua eroamaan jos oma, muka ainoa oikea vaihtoehto häviää.

Todellisuudessa vaihtoehtojen hämärtämisessä on tietysti kyse siitä, että omalle päätökselle halutaan muodollinen siunaus antamatta kuitenkaan todellista valinnanvaraa.

Samanlainen on tilanne, kun konsultti suosittelee tasan yhtä vaihtoehtoa. Silloin on syytä epäillä vähintään yritystä selvitä hommasta mahdollisimman vähällä työllä, ellei pahempaa: konsulttienkin motivaatiot vaihtelevat, kaikki ei suinkaan näy virallisessa tehtävänannossa. Enkä tarkoita vain varsinaisia laittomuuksia, kuten oman firman tuotteiden suosimista (vaikka sitäkin esiintyy), tai sen lievempänä muotona sitä, että suositaan sitä mikä tunnetaan paremmin. Pahempaa on se, että tehtävänantoon voi sisältyä epävirallisia, suullisesti kerrottuja tai vihjattuja osia, joskus tiedostamattomiakin sellaisia. Ammattitaitoinen konsultti osaa lukea rivien välistäkin mitä asiakkaan edustaja toivoo lopputulokseksi ja muokata raporttiaan sen mukaan.

Tarkoitukseni ei ole panetella konsultteja - olen itsekin työskennellyt sellaisena. Pätevä konsultti voi hyvinkin olla moninverroin palkkansa arvoinen. Mutta poliittisten ja arvoerimielisyyksien ratkaisemisessa konsulttien käytön kanssa pitää olla varovainen. Konsultilla on kuitenkin oikeasti vain yksi asiakas, ja sillä, joka hänen kanssaan suoraan asioi on paljon näkymätöntä valtaa.

Lukioratkaisuun en ole vielä tarpeeksi perehtynyt ottaakseni lopullista kantaa, mutta ainakin siitä julkisuudessa esitetty selvitys haisee aika pahalle, ja julkisuudessa esitetyt ristiriitaiset tiedot panevat myös epäilemään todellisten perusteiden olevan jotain ääneenlausumatonta. Toivottavasti asia selvitetään kunnolla ja päätökset perustellaan kunnolla julkisesti ennen lopullisia ratkaisuja.

Mitä taas tulee poliitikkoihin, jotka järjestävät kansanäänestyksiä ja väittävät ettei suunnitelmaa B ole, rikoslakiin voisi lisätä rikosnimikkeen “demokratian halveksunta”, rangaistuksena vaikkapa jalkapuu ja elinikäinen vaalikelvottomuus.

Olin viime viikon lopulla Budapestissa, tapahtumassa, jonka lehdistötiedote oli otsikoitu “The End of Privacy”. Osanottajille oli ilmoitettu hieman vähemmän raflaava otsikko “Data Retention on the Internet”, eli kyse oli EU:n teletallennusdirektiivin toteutuksesta ja erityisesti pienten palveluntarjoajien näkökulmasta.

Kyse on siis laista, joka määrää että Internet-palveluntarjoajien pitää tallentaa mm. sähköpostin välitystiedot määräajan - direktiivin mukaan 6-24kk, Suomessa laki on vielä vaiheessa mutta rajaksi tulee ilmeisesti 12kk. Juttuun liittyy paljon kummallisuuksia, niin säätöprosessiin kuin syntyneeseen tekstiinkin, ja kansallisilla lainsäätäjilläkin on ollut ja on vaikeuksia tehdä direktiivistä käytännössäkin toimivaa lakia. Ainoa mikä on tässä vaiheessa selvää on että rahaa siihen menee, ja todennäköisin seuraus on joukko uusia skandaaleja, kun tallennetut tiedot vuotavat. Ehkä päättäjät sitten huomaavat tehneensä tyhmyyksiä, kun heidän omat salaisuutensa leviävät juorulehtiin tai kiristäjille.

Positiivista kuitenkin oli nähdä, että kaikki eivät usko turvallisuuden paranevan jatkuvalla kansalaisoikeuksien kiristämisellä ja valtion kontrollin tehostamisella. Omakin pieni esitykseni lokitietojen salausmahdollisuuksista otettiin ihan hyvin vastaan. Sitäpaitsi Budapest on kaunis kaupunki, matka oli mielestäni vaivan arvoinen, vaikka sen takia näköjään missasinkin mtv3:n vaalikoneen takarajan.

Jos suunnitelmani olisivat pitäneet, olisin nyt jossain Lapin erämaassa kännyköiden ja Internetin ulottumattomissa. Mutta tunnetusti niin hiirien kuin ihmistenkin parhaatkin suunnitelmat… kevätvaelluksella saamani jalkatulehdus vaivaa yhä niin paljon, että pitkistä kävelyistä ei tule mitään. Mutta onpa sitten vähän aikaa bloggailla ja miettiä vaalikampanjaa, eikä jalkani niin huono ole, että olisin kieltäytynyt lähtemästä loppuviikosta Budapestiin puhumaan teletallennusvelvollisuudesta. Kotisivukin pitäisi päivittää ja Effillä on sata rautaa tulessa… ei varsinainen laiskotteluloma siis.

Päätin sitten pyrkiä kunnanvaltuustoon. Ratkaiseva kimmoke oli lauantain Helsingin Sanomissa ollut uutispäällikkö Martta Niemisen kolumni, jossa hän ihmettelee pintajulkkisten suhteellisen vähäistä intoa osallistua kunnallisvaaleihin. “Taitaa kunnallispolitikointi olla sittenkin liian arkista ja näkymätöntä.”

Idols-tähdistä poiketen minä en koe julkisuutta miellyttävänä, pikemminkin välttämättömänä pahana, jos haluaa yhteisiin asioihin vaikuttaa. Poliitikolle tämä on nykymaailmassa ilmeinen heikkous. Mutta ehkäpä kunnallispolitiikka todella on vähemmän julkisuuden tavoittelua, vähemmän showta ja enemmän asiaa. Tärkeistä asioista sielläkin joka tapauksessa päätetään. Ja vaikka taidankin tuntea kunnallispolitiikan kiemurat huonommin kuin EU:n tai YK:n, olen aina ollut nopea oppimaan.

Valtuustoon siis!