Kuka haluaa asua eläintarhassa?
Sananvapauden puolustaja törmää usein väitteeseen, että ensin pitäisi huolehtia perustarpeista, ruuasta, suojasta yms (ns. Maslowin hierarkian mukaisesti), ja vasta sitten sananvapauden kaltaisista abstraktimmista tarpeista.
Yksilöpsykologiasta lähtevä perustarveajattelu johtaa kuitenkin harhaan demokraattisen yhteiskunnan arvoja punnitessa. Siitä helposti seuraa “hyväntahtoisen despootin” näkökulma: valtio antaa ihmisille jotakin näiden tarpeiden tyydyttämiseen tärkeysjärjestyksessä resurssiensa mukaan.
Mutta kun ajatellaan miten valtio oikeasti toimii, keistä se koostuu, millaisia ristiriitaisia intressejä siellä on, tämän ajattelutavan toimimattomuus käy ilmeiseksi. Ei valtio ole mikään eläintarha, jossa hoitajat jakavat banaaneja asukeille, vaan autonomisten, omista eduistaan ja tarpeistaan itse vastuussa olevien ihmisten yhteisö.
En tietenkään tarkoita, ettei meidän pitäisi pitää toisistammekin huolta, tai ettei vähäosaisista tarvitsisi välittää - mutta siinäkin valtio on vain väline, väylä ihmisten keskinäiselle solidaarisuudelle, eikä näiden yläpuolella oleva auktoriteetti.
Sananvapaus on oikeasti olennainen edellytys perustarpeidenkin toteuttamisessa heti, kun yhteiskunta on niin monimutkainen, että ei voi vain lähteä metsälle kun tulee nälkä. Nyky-yhteiskunnassa, tai sen puolesta tuskin missään aikaisemmassakaan ihmisten yhteiskunnassa, ei oikein voi tehdä mitään minkään asian eteen, perustarpeidensakaan, ellei asiasta saa tai voi kommunikoida.
Maailman maita vertailemalla ja historiaa lukemalla on myös helppo havaita, että sananvapautta kunnioittavissa maissa perustarpeetkin ovat paremmalla tolalla.
Sananvapaudesta luopuminen merkitsee luopumista oikeudesta määrittää omia tarpeitaan ja vaikuttaa niiden toteutumiseen.
Kuka haluaa muuttaa eläintarhaan?
nörtti, maailmanparantaja, ihmisoikeuksien puolustaja ja luonnonystävä
Merkinnät
